torstai 17. maaliskuuta 2016

Jalustin.net: Postaushaaste!

Päätin kantaa itsekin korteni kekoon tässä postaushaasteessa! Jos sitä yrittäisikin tehdä aina kaikki postaushaasteet :)
Ensimmäisen postaushaasteen kysymykset kuuluvatkin näin: Onko sinulla kaviollinen ystävä, joka muutti elämäsi täysin? Ikävöitkö kenties edesmennyttä hevosystävääsi? Tai onko mahdollista, että Elämän Hevosia onkin useampia? Entä miten Elämän Hevosesta kerrotaan? Sanoin? Kuvin? Korulausein?

Itselleni tämä haaste on hiukan vaikeamman puoleinen... Hevosia on nimittäin ollut moneen eri lähtöön enkä sitä tiettyä niistä osaa sanoa. Tietenkin ensimmäinen ihka oma kasvattini on toki se tärkein ja rakas. Mutta voiko sitä sanoa vielä näin 16 ikävuoden jälkeen elämäni hevoseksi? 
Tällä hetkellä voin niin sanoa, koska eihän tulevaisuudesta osaa sanoa vielä yhtään mitään. Voihan se olla, että kun tämä kysymys esitetään muutaman vuoden päästä uudelleen on vastaus aivan erinlainen kuin nyt tai pysynyt ihan samana. 
Elämäni poni on siis My Priceless Star. Poni jonka kanssa kasvettiin yhdessä ja opittiin miten sitä eletäänkään hevosten kanssa. Tappelemalla ei selviä vaan täytyy kuunnella ja varovasti tunnustella, ratkaista ongelma loppujen lopuksi yhdessä. Tällä lauseella saatin yhteinen sävel joka opetti loppujen lopuksi minulle paljon. En voisi olla kiitollisempi äidilleni ja tälle ponille. Tänä päivänä en muuten olisi sitä hevosten kanssa mitä nyt olen <3
Löysin internetin ihmeellisestä maailmasta kuin suoraan minun suustani runon tälle ponille. Hiukan sitä muokkasin paremmaksi ja meille enemmän sopivammaksi.


Meillä monta hevosta on ollut,
mutta vain sinä, ensimmäinen oma kasvattini,
sait minut rakastumaan.
Sut varsana sain ja huolta susta pidin, sut koulutin
                                      ja sinä samalla minut.                                       
Kummatkin me olimme niin kokemattomia,
mutta opetimme toisiamme.
Meistä tuli läheisemmät kun voi ikinä kuvitella.
Rakastan sinua ja sinä minua.
Kasvoimme yhdessä,
kunnes olin liian iso sinulla ratsastamaan,
niinpä teimme yhteisiä lenkkejä kärryjen kanssa.
Emme antaneet sen lannistaa.
Äitini näki parhaaksi myydä sinut.
Itkin ja itkin.
Viimeisen yhteisen retken tein sinun kanssasi.
Menimme maaston,
nautimme metsän tuoksusta,
katsoin pieniä suloisia korviasi ja kerroin sinulle,
mitä tapahtuu, kun olisit tajunnut kaiken.
Sut vietiin luotani, sydäntäni kirveli.
Lupasin vain, etten koskaan unohda sinua.
Vaikka kolme vuotta jo mennyt on,
itken vieläkin muistellessa sinua.
Nyt olen oppinut hymyilemään muistoillemme.
Tulen vielä luoksesi, jonakin päivänä vielä me olemme yhdessä.
Lupaan sen.





Ikävä on kova <3

2 kommenttia:

Muistakaa pitää kommentit asiallisina! :)