keskiviikko 9. marraskuuta 2016

Jännitystä

Meillä onkin tällä kertaa hieman erilaisia uutisia! Kuulumisia onkin vähän jokaisesta hevosesta, jonkun verran ja muutenkin "arkeen" liittyviä kuulumisia :) 


Hugon kanssahan meillä meneekin oikein hyvin! Hieman on herra vain kerännyt itselleen heinämahaa, kun ei olla oikein kunnolla päästy menemään. Maastossa herra on todella tarkka jaloistaan ja haluaisi mennä enemmän metsän puolella kuin tiellä. Kenttä on taas ollut aika kova, joten siellä ei hirveästi olekaan voinut mennä tai tehdä mitään. Tänään onneksi keksin myös pellon olemassa olon niin saatiin pitkästä aikaan hikeä pintaan :) Myös tallilla on hieman asiat muuttuneet ja Hugo tarhaileekin nykyään ihan yksinään. Alempana selitän minkä takia!  


Ossin kanssa voisi sanoa menevän tällä hetkellä enemmän, kuin hyvin! Ollaan yritetty nyt muutamaan paikkaan päästää montelähtöön. Vermoon ei pisteet riittänyt ja Killerin mailin matka todettiin meille molemmille aivan liian kovaksi aloitukseksi. Ossikaan kun ei ole yhtäkään montelähtöä ikinä päässyt menemään. Mikkeliin ilmoitettiin hieman kaikki sormet ja varpaat ristissä, jos vaikka nytten päästäisiin ja niinhän myö päästiinkin! Mikkelissä siis startataan ensimmäistä kertaa ikinä yhdessä. Kyllä muuten itseänikin jännittää, että miten meillä oikein menee. Tiedän, että pystytään siihen, mutta jännittäähän kaikki uusi aina ja todella paljon.


Päästäänkin oikein juoksuradalta näyttämään, miten räjähtävä lähtönopeus meillä on. Toivotaan vain ettei räjähtävä lähtönopeus ole niin räjähtävä, että aiheutettaisiin lähdön uusinta! Ossi on kyllä todella viisas hevonen ja volttaa varmasti porukan mukana nätisti. Kaikki taitaa tällä kertaa olla vain kiinni kuskissa ;)
Tänään käytiinkin päästelemässä hieman tiellä Linnean kanssa ja kyllä itselläni tänään tuli aika varma olo ainaskin omasta tekemisestäni. Suuria tavotteita en kyllä uskalla laittaa, kunhan päässään ehjänä maaliin asti ja kaikki muu siinä ohessa onkin vain suurta plussaa! :) 


Mayan kuulumiset tällä kertaa ovatkin hieman erilaisia. Taisi täällä bloginkin puolella olla puhetta joskus, että Mayan kanssa yritetään Lappeessa koelähdön suorittamista. Valitettavasti ei päästy koelähtöä läpi, mutta yritettiin uudestaan viime viikolla Kouvolassa! Harmikseni Kouvolasta ei ole kuvia, kun kamerani päätti hajota saman päivän aikana, mutta onneksi isäni antoi oman kameransa minulle niin saadaan tänne hyvä laatuisia kuvia jatkossakin ;)
Kouvolan reissy ei mennyt sekään niin kuin olisi pitänyt. Maya pomppasi laukalle ilman mitään syytä ja hylättiin pitkästä laukasta ennen kuin puolikas kierros tuli edes täyteen. Tämä laukkailu on jotenkin harmillista, kun muuten Maya toimii todella hyvin, mutta porukassa ravi ei tunnu pysyvän millään. Kouvolassa kävikin sitten sen verran hassusti, että Maya jäikin sitten sinne! Saa tamma nyt kuukauden harjoitella radalla juoksua ratatallilta käsin, jos sitten palaset vaikka loksahtaisi kohdalleen :) Mayaa onkin jo nyt todella kova ikävä vaikkei se meidän oma hevonen edes olekaan! Onneksi kuukausi on lyhyt aika ja saadaan Maimai pian takaisin <3

Hugo onkin juuri tämän takia nyt kuukauden yksikseen, kun Maya on Kouvolassa opeissa ja toinen tarhakaveri lähtikin tänään vihreämmille laitumille... Hiukan harmittaa, että Hugo joutuu nyt yksin oleilemaan, mutta ei viitsi sekoittaa laumoja, kun Mayakin tulee pian takaisin. Ollaanhan vähän aikaa ilman reikiä ;) 


Ei nyt tainnut enempää kummallisempia uutisia ollakaan! Jännityksessä saadaan taas elää sunnuntaihin asti, mutta eiköhän siitäkin hengissä selvitä :) Jos joku sattuu kameran kanssa eksymään sunnuntaina Mikkelin raveihin voi meihin kameran kohdistaa enemmän, kuin mielellään! Itselläni on sini-valkoinen takki päällä, siitä tunnistaa meidät hyvin ja nro. 11 tietenkin :) 

Ps. Jos kaapista puuttuu satulavyö tai jotain muuta niin käy kurkkaamassa löytyisikö multa sulle jotain tarpeellista! Varusteita myynnissä 

13 kommenttia:

  1. Oi, paljon onnea matkaan sinulle ja Ossille. ❤️ Se on hyvä jos Hugo on tottunut tarhailemaan yksinkin, sillä esim. Impille muutamakin minuutti karsinassa tai tarhassa yksin on aivan kohtuuttoman kova kolaus. 😁

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, sitä myö tarvitaankin ❤️
      Onneksi Hugon ei tarvitse täysin yksin olla, on muiden kavereiden tarhat ihan muutaman metrin päässä. Muuten silläkään ei ois pakka kestänyt kasassa 😁 Talliin, kun jätät sen hetkeksi, että haet vaikka satulan niin eiköhän se huutele jo takaisin, kun näköpiiristä nopeasti häviän !

      Poista
  2. Vau tsempit teille monteen! :D itseänikin kiinnostaisi hirveesti tuo ravi puoli, varsinkin monte.. ehkpä joskus :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kyllä varmasti sinäkin joskus pääset testailemaan ravipuolta :)

      Poista
  3. Ompas kivan näköinen toppatakki! Olen ruvennut tarkkailemaan muiden toppatakkeja vähän turhankin tarkasti, kun itselle pitäisi hankkia uusi tallikäyttöön :D Enpäs muuten tiennytkään, että sulla on montekortti! Voi vitsit, mä pidän teille peukkuja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei, tuo on joku ihan ikivanha laskettelutakki :D Mutta kiitos kehuista silti! Itse olen kyllä tuosta takista tykännyt tallikäytössä! Ei ole ollenkaan ollut tiellä niinkuin jotkut takit, mutta valkoinen osa ei vain hirveän käytännöllinen ole :D
      Itseasiassa mulla on C-ajolupakortti, että pääsisin ihan kärrihevosillakin kisoihin ajamaan ;) Tuli se tuossa syksyllä ajettua!

      Poista
  4. http://elinajurkko.kuvat.fi/
    Tuolta löytyypi Mayasta kuva kouvolan raveista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Elina!
      Meitä saa jatkossakin kuvata, varsinkin näin talvisin. Omalla kameralla ei saa lähellekkään noin hyviä kuvia radan valoissa, kuin sinun kameralla ! :)

      Poista
    2. Pidetään mielessä jos joskus taas kerkeän raveihin ihan vaan turistina :D

      Poista
  5. Tsemppiä sinulle ja Ossille monteen! Toivottavasti menee hyvin! Todella kiva postaus, tätä oli oikein kiva lukea!

    VastaaPoista
  6. Koitin tänne kirjoitella zemppaus viestiä, mutta yllätys, ettei puhelimeni sitä ole sinulle lähettänyt! Katsoin kuitenkin tulokset heti. Siitä se pikkuhiljaa lähtee raviura teillä aukenemaan. :) Ja tosi kiva tää talvinen ulkoasu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella jännä ettei sinun viestisi tule tänne perille! :/
      Niinpä ja olenkin oikein tyytyväinen miten meillä menikään. Jäi ihan "veren maku" suuhun ja pitäisi taas olla menossa ;)
      Kiitos Noora :)

      Poista

Muistakaa pitää kommentit asiallisina! :)