keskiviikko 11. tammikuuta 2017

Puhelimen tyhjennys #2

Kirjoitettu 7.1.2017
Joulukalenterissa ilmestyikin ensimmäinen osa tästä puhelimen tyhjennyksestä ja se olikin yllätävän kiva tehdä ja sainkin teiltä oikein kivaa palautetta postauksesta! Tulinkin sitten siihen tulokseen, että näitä voisikin alkaa tekemään useammin noin kerta kuukauteen tai kahteen miten nyt kuvia saakaan otettua :) 

Nyt olisikin sitten vuorossa toinen osa, kun kuvia onkin tullut kerättyä tuonne Snapchatin muistoihin! Postauksen nimi pitäisi enemmän olla snapchatin tyhjennys, kuin puhelimen tyhjennys, mutta ei olla nyt niin tarkkoja jäisi muuten koko postaus tekemättä, kun kameran galleria huutaa tyhjyyttään. ;) 
Mutta ei muuta, kun postaussarjan pariin! 


1. Hugon kanssa kärryttelemässä talvisissa maisemissa
2. Olin kaverillani yötä ja valvottiin hiukan pitkään. Aamu pala venyikin sitten aikalailla päivän puolelle, mutta ei se mitään haitannut! Olihan meillä hauskaa koko ajan :) 
3. Työssäoppimispaikallani pääsinkin valmistelemaan hieman pikkujoulujuttuja ja paketoinkin ravinuorille joululahjoja ja tein kortitkin!
4. Ja jälleen töihin ja pikkujouluun liittyvää! Tein raviradan pikkujouluihin tuommoisia tarjouskolmioita 50 kappaletta ja pöytiin varauslappuja.


1. Ja sitten hiukan "artsympiin" kuviin :) Meidän huoneen joulukoristelun joulutähti!
2. Ihana auringonnousu kivana talviaamuna
3. Jokaisena päivänä, kun olen töistä poistunut on taivas näyttänyt ihania maalauksiaan ja tässä yksi ikuistettuna kuvaan koivun ja liikennemerkin kanssa :) 
4. Käytiin pikkusiskoni kanssa tekemässä mummilleni kaupunkiin hieman joulua. Haettiin varastosta kuusi ja koristeltiin se ja parveke muutenkin!


1. Töistä saavuttu kotiin ja meidän uusin koira Honor innoissaan rapsutuksia odottamassa! Tämä kuva kyllä otettu monta minuuttia kotiin tulon jälkeen, koska alkutöhinöistä ei saisi näin kilttiä istutus kuvaa otettua :D 
2. Hugo liikutettuna illalla ja kyllä herra taisi olla hieno kuvasta päätellen. Nyt ei kyllä mitään muistikuvia mitä tuli tehtyä. Pitäisikö alkaa pitää kirjaa jokaisesta ratsastuksesta?
3. Linnea odottamassa Lappeen varikolla lämmitystä ja tulevaa voittostarttia ;) 
4. Voisiko tätä voittoa nyt yhtään enempää hehkuttaa? Kuukausihan siitä on jo kohta kulunut, mutta viimeisemmät postaukset onkin olleet vain sitä täynnä :D Mutta edelleen hienoin <3


1. Linnean starttipäivänä oli siis lounasravit ja sain työntekijänä sitten syödä ravien jälkeen ilmaiseksi. Olihan se sitten samalla vähän voittaja ateria ;) 
2. Pitkästä aikaa kiipesin Ossin selkään ratsuhommat silmissä! Kyllä huomasi, että aikaa oli kulunut mutta palaset loksahtivat onneksi jälleen kohdalleen ja kyllä sieltä tuli todella hienoja pätkiä! Pitää saada joku meitä kuvaamaan ja pian.
3. Hugo saikin tuon päivän huilata ratsuhommista ja pääsikin peltoon näyttämään kavereilleen miten sitä oikein vapaana juostaan! 
4. Ja seuraavana päivänä Hugo pääsikin kärryjen eteen ja toimi jälleen vallanmainiosti :) 


1. Sittenhän se joulu saapuikin! Aamu aloitettiin tietenkin riisipuurolla :)
2. Päivällä mentiinkin sitten mummolle ja papalle syömään, jossa syötiinkin suurella porukalla ja kertoiltiin jälleen suvun tarinoita. Oli jälleen naurussa pidättelemistä!
3. Jouluna tv:stä tulikin sitten elokuvia vaikka kuinka ja yksi yö menikin melkein Hobittia katsoessa.
4. Meidän perheen toinen koira ihana Roosa <3 


Sittenkin päästiin tähän viikkoon! (Tai oikeastaan viime viikkoon onhan tämä ajoitettu postaus enkä minä lumessa sentään makaa aurinkoa ottamassa ;))

1. Työt alkoi oikein mahtavasti pienen loman jälkeen. Aurinko, sää ja maisemat suosivat kyllä :) 
2. Ja eihän se ole viikko mikään jos ei pienestä flunssasta kärsi. Tällä kertaa olikin pakko ottaa vähän vahvemmat aseet käyttöön, että selviää reissuksi terveeksi!
3. Yksi ilta iski aivan hirveä himo katsoa jo monta kertaa katsottu Black Beauty. Taisi Black Beauty antaa myös vähän voimia parantumiseenkin ;) Tätä leffaa suosittelenkin suurella sydämellä!
4. Loppuviikosta pakkanen alkoikin sitten kiristyä ja saatiin täälläkin nauttia -20 asteen pakkasista.


1. Kuuma juomaa flunssaan ja tietenkin Oreon ihanasta jättimukista :)
2. Käytiin jäällä perheen ja koirien kanssa. Itse pistin vielä luistimet jalkaan ja kyllä oli hyvät luistelubaanat!
3. Tänään 7.1. oltiin äidin kanssa hurjia ja lähdettiin poikien kanssa jäälle. Hieman oli jännää touhua ja tuntui, että alla oli kohta räjähtävä raketti! Ehjin nahoin selvittiin eikä hukuttukkaan. Kyllä meillä olikin sitten loppujen lopuksi todella mukavaa ja en maltakaan odottaa milloin pääseekään taas jäälle.
4. Hiukan vain hikinen Hugo rankan ja hauskan jääreissun jälkeen! 

Siinä sitten olikin jälleen puhelimen tyhjennys! Hauskaa kyllä muistella mitä kaikkea sitä tulikaan tehtyä tässä kuukauden aikana. Kyllä toi snäppi on vain kätevä sovellus, kun jää muistot hyvin talteen kuvien muodossa ja näitähän onkin sitten kiva katsella joskus monen vuoden päästä! 

Mitä te tykkäätte näistä puhelimien tyhjennyksistä?
Oletteko te tehneet näitä postauksia?
Mikä teistä oli paras "muisto"?

12 kommenttia:

  1. Tosi kiva postaus, on viimesen kuukauden aikana ittekin tykästynyt puhelinkuvapostauksiin! :) Ja tänään sai omankin puhelin sovellukset lisäystä kun snapchat astui mukaan vähien sovellusten puhelimeen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella kiva kuulla! :) Hah, snäppi on kyllä hauska sovellus ja sen kautta tuleekin aina kuvattua vaikka mitä :DD

      Poista
  2. Puhelimentyhjennyspostaukset on tosi kivoja, kunhan niitä ei ole liian usein. Joulukuussa vähän useammin on ok, mutta muuten kerran kahdessa kuussa olisi mun mielestä sopiva määrä. Itse olen tehnyt kaksi tällaista, linkkejä en nyt jaksa laittaa :'D Paras muistoista oli se voitto raveissa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä kanssasi! Vähän liian usein vie sen "maun" niistä eikä oikein jaksakaan selata enään pelkkiä puhelin kuvia. Ja eihän niitä kuvia välttämättä kerrykkään niin paljoa, että saisi edes tehtyä :D
      Se vie varmasti muista voiton ;)

      Poista
  3. Puhelinkuva postaukset ovat kivoja! Etenkin sinulla nämä kuvat ovat todella hyvä laatuisiakin, niinkuin taisin jo viimeksi mainita katsoessani puhelinkuva postaustasi. :))

    VastaaPoista
  4. Oikein kiva postaus! Tykkäsin kovasti. Itse en ole tehnyt puhelinkuvapostausta, koska en jotenkin edes kuvaa paljoa puhelimellani, ja en usko että musta olis tekemään sellaista postausta :D

    Mutta siis onnistuit kyllä todella upeasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Suosittelen kyllä joskus kokeilemaan saa ihan uuden innon tätä kauttakin kuvaamiseen ;D

      Poista
  5. Tosi kiva ja mun mielestä onnistuneesti toteutettu postaus! :) Ihania kuvia ja varsinkin nuo auringonpaisteessa otetut on kyllä aivan mahtavia *_* Tykkäsin kovasti, olisikin kiva, jos näitä julkaisisit silloin, kun sopivasti erilaisia kuvia on kertynyt :)
    Terkut hepoille! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Siiri ! <3
      Äläs muuta sano, ehdotonta parhautta talvi ja auringonpaiste :o! Eiköhän näitä alakin nyt tulla muutaman kuukauden välein, miten nyt kuvia saa parhaiten koottua :)
      Kiitos kerrotaan ja terkkuja Pillerille ja muille karvakorville! :*

      Poista
  6. Kiva postaus, oli mukava lukea tätä :) Itse ainakin tykkään puhelimen tyhjennys -postauksista.
    http://mahdollisestiehka.blogspot.fi/

    VastaaPoista

Muistakaa pitää kommentit asiallisina! :)