maanantai 10. huhtikuuta 2017

Hyvän mielen Hugo

Hugon kanssa oltiinkin tuossa jo reilu pari viikkoa sitten lauantaina valmennuksessa! Yritetään parhaan mukaan muistella mitä silloin oikein tapahtuikaan, että saadaan jonkin näköinen postaus kokoon. 

Mentiinkin sitten valmennukseen Kiviojan ponitallille, kun meidän kenttä oli mennyt niin hurjaan kuntoon etten viitsinyt valmentajaa pyytää meille kotiin. Päivä menikin sitten kiireissä, kun äidillä oli aamusta Kouvolassa kurssi ja minun piti pyöräillä tallille semmoiset 15 kilometriä ja ajaa vielä Linneakin ennen valmennukseen lähtöä! Pienet alkulämpät ennen valmennusta 😉


Itse olin todella innoissani valmennuksesta ja laitoinkin kaikki meidän varusteet ihan viimoisen päälle. Itsellänikin oli vielä väriin sopiva takki, mutta tulikin sitten niin kuuma, joten jouduin ottamaan sen pois. Hieman myös jännitti miten herra oikein käyttäytyy, sillä se oli kotona esittänyt aikamoisia kevätliikkeitä ja muutenkin vähän ollut liikaa kevättä rinnassa. Lastauksessa ei kumminkaan ollut mitään ongelmia ja paikkallakin herra oli oikein mallioppilas eikä näyttänyt minkään näköisiä kevätliikkeitä. 

Alkulämmöistä ei valitettavasti ole nyt kuvia, kun äiti hoiti siinä välissä valmentajan hevosen, kun valmentaja ratsasti sen ennen valmennusta. Mutta alkulämmöiksi tehtiin jo meille tuttua avotaivutusta. Hugo toimi siinä oikein mukavasti, mutta itseäni taisi hiukan jännittää joten ei saatu sitä meidän huippusuoritusta irti. Tehtiin sitä hieman ensimmäisenä käynnissä ja sen jälkeen ravissa molempiin suuntiin. Sen jälkeen olikin vuorossa itse tehtävä! 


Kentällä oli siis ylläolevan kuvan mukaisesti 8 puomia, joista kaksi oli nostettu kavaleteiksi (mustat rastit). Alkuun mentiinkin tätä tehtävää niin, että mentiin keskihalkaisijalta puomit ravissa kahdeksikossa, jossa ei ollut kavaletteja. Tämä tehtävä onnistuikin meiltä oikein hyvin, mitä itse olisi pitänyt ratsastaa reippaammin ja katsoa vähän tuleminen puomeille paremmin. Muuten herra taipui oikein nätisti ja kuunteli todella hyvin minua. 

"Jos ei kerta tänään esteitä hypätä, niin minä hyppään sitten vaikka näitä!"
Sen jälkeen olikin luvassa aika hauska tehtävä, mikä sai minut oikein nauramaan Hugon selässä. Meidän piti siis mennä kaikkien puomien keskeltä laukassa eli niin sanotusti "X"-puomien yli ja jatkaa sen jälkeen samaan suuntaan. Tässä pitikin olla todella tarkkana että mennään juuri keskeltä ettei osuta puomeihin. Hugo päättikin sitten ottaa hieman varman päälle ja kuten ylhäällä olevasta kuvasta näette reilulla ilmavaralla mentiinkin! Muuten tämä tehtävä onnistui oikein mukavasti ja saatiin todella nättiä laukkaa aikaiseksi. 


Laukkaa meillä olikin sitten aika paljon tässä valmennuksessa ja harjoiteltiin myös laukanvaihtojakin. Oli kyllä todella mukavaa kun pääsi pitkästä aikaa työstämään laukkaa oikein kunnolla ja onnistumisiakin tuli todella mukavasti. Hugon laukka on kyllä parantunut huomattavasti ja laukannostotkin ovat nykyään niin mukavan helppoja että melkein ajatuksesta laukka jo nouseekin! 


Seuraavaksi vuorossa olikin sitten samanlainen tehtävä kuin ravissakin, mutta vain kavalettien yli. Samalla yritettiin hieman opetella laukanvaihtoa kavaletin päällä, mutta se ei oikein meiltä onnistunutkaan eikä laukkaa taidettu saada kertaakaan kavaletin päällä vaihdettua, vaan vaihto tapahtui vasta ravin kautta. Vaihto kyllä kävi todella äkkiä ravinkin kautta, mutta ei nyt oikein ollut sitä mitä haettiin. 


Vaihdettiinkin sitten tehtävää ja mentiinkin samaa tehtävää kuin aikasemmin mainitsinkin. X-puomien yli, mutta vain niin että vaihdettiinkin sitten suuntaa ja samalla piti laukkakin vaihtua. Tässäkään ei oikein meinattu saada onnistumisia, mutta lopulta Hugo vaihtoikin pari kertaa laukan, kun Pami laittoi sitten vielä puomien päälle kavaletin. Itsellä oli hieman vaikeuksia saada apuja läpi ja tuntuikin että olin itse aina hieman jälessä. Pami kyllä sanoikin, että näin vanhalle ja hyvä kuntoiselle hevoselle onkin jo hieman vaikea opettaa laukanvaihtoja. Mutta eiköhän tämä lähde kun treenataan oikein kunnolla. Alhaalla vielä video mistä yksi vaihto jopa näkyykin. 


Muutaman onnistumisen jälkeen päätettiin lopettaa laukanvaihtojen harjoitus ja jatkaa niitä sitten ensi kerralla molempien jo hieman väsyen laukkaamiseen. Sanoinkin Pamille, että en nyt tiedä kummalta loppui kunto kesken hevoselta vai ratsastajalta! Välikäyntien jälkeen otettiin vielä vähän laukkaa ja mentiin hieman vielä kavaletteja ja X-puomien yli jatkaen samassa laukassa, jossa Hugo vaihtoi sitten kerran laukan vaikkei olisi edes tarvinnut.

Kumpi olikaan laukanvaihto harjoitusten jälkeen väsyneempi 😂
Sitten olikin vihdoin ja viimein vuorossa loppuravit. Hugosta kyllä huomasi, että hieman oli rankka treeni sillä alussa oleva liitävä ravi hävisikin sitten. Harmi, kun äiti ei kerennyt kuvata alkuraveja. Olisi ollut niin hienoa nähdä miten sitä oikein liidettiinkään menemään! Mutta pitää saada nyt meitä joku kuvailemaan ihan kotipuoleenkin jos sitten saataisiin liitovaihe taas päälle 😊 Harmikseni tämän valmennuksen jälkeen ei ollakaan kotipuolessa päästy oikein kunnolla menemään kentän takia vaan ollaa käyty paljon maastossa tai sitten juoksutettu pellolla. Toivottavasti kenttä sulaisi pian.


Valmennukseen olinkin loppujen lopuksi todella tyytyväinen ja meillä molemmilla meni todella hyvin. Pamikin kehui meitä ihan sikana ja saatiin todella kivoja pätkiä aikaiseksi. Hugo olikin alusta loppuun asti todella hyvä. Saatiin jopa kommenttia että meidän pitäisi osallistua ihan koulukisoihin. Hieman ajatus naurattaa, mutta olen sitä kyllä itsekin miettinyt. Saa siis nähdä onko kisakauden avaus sittenkin koulun parissa eikä esteiden! 

Miten teillä on ratsastukset sujuneet viime aikoina? 

20 kommenttia:

  1. Oi ihaaania kuvia! :) Tosi kiva kun pääsit valkkuun, hienolta näytti teijän meno:) itelläni on mennyt ihan mukavasti ratsastukset viime aikoina :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Repe :) Tätä ollaankin odotettu! Ei meinaa malttaa odottaakaan seuraavaa valmennusta :D
      Hienoa kuulla, että teilläkin sujuu hyvin :)

      Poista
  2. Kiva postaus. 😊 Itsellä sujuneet ratsastukset viime aikoina ihan ok :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)
      Hienoa, että on mennyt hyvin! :)

      Poista
  3. Ompas Hugo ihanan innostuneen näköinen! Vaikutti kyllä oikein kivalta valmennukselta! Tää oli todella kiva postaus + nää kuvat on oikein onnistuneita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä se tuntui olevan ja vähän liikaakin! :D
      Kiitos suuresti Suvi kivasta kommentista :)

      Poista
  4. Kivannäköstä menoa! Ja ihanan väriset varusteet teillä. :)

    VastaaPoista
  5. Aivan ihana postaus! Te ootte ihan supereita ja te molemmat ootte kehittyneet kyllä ihan huisin kovaa! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana postaus, ootte mahtava pari!

      liinaus.blogspot.com

      Poista
    2. Voi kiitos Lyydia <3 Kehitystä on kyllä tapahtunut aivan huimasti, ettei tätä meinaa uskoa sitten millään. Kommentti lämmitti sydäntä, kiitos :)

      Poista
  6. Ihanaa nähdä noin innokasta menoa! Ja sopisitte oivallisesti valkoisten aitojen sisään. ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, että tässähän tulee ihan paineita :D Pitää vissiinkin yrittää nyt niitä luokkia katsoa ;)
      Kiitos Elina ❤

      Poista
  7. Tosi hyviä nää kuvat ja jälleen mahtavasti kerrottu valmennuksen kulusta! :)

    VastaaPoista
  8. Tosi kiva postaus ja meette kyllä Hugon kanssa tosi hyvin! Alkuun oli ihan outoa lukea, kun kirjoitit valmentaja, mutta onneksi vaihdoit sen loppuun Pami! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Aino kivasta kommentista! :)
      Joo itsellä on nyt ollut vähän liian virallinen vaihe näissä postauksissa alussa päällä, mutta onneks oon loppua kohden tajunnu höllätä :D

      Poista
  9. Ai että miten nauroin tuolle puomin ylitys- kuvalle :'D ahahha, nyt löytyi sitten viimein se erokin näiden meidän ponituksien välillä, sillä Pilleri se ei ylihyppää i-ki-nä! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itekin oli kyllä naurussa pidättämistä kun kuvat näin :'D
      Eikää! Hugolla oli kyllä jotenkin kevättä rinnassa, ei sekään yleensä noin pahasti ylihyppää :DD

      Poista

Muistakaa pitää kommentit asiallisina! :)