lauantai 21. lokakuuta 2017

Blogiesittelyssä ~ Koukussa Viiteen Askellajiin



Blogin historian ensimmäinen blogiesittely ja toinen yhteistyöpostaus bloggaajan kanssa tuleekin olemaan Koukussa Viiteen Askellajiin -blogin kirjoittajan Pihlan kanssa! Tämmöistä postausta en olekaan koskaan tehnyt, mutta innostuin ideasta, kun Pihla kyseli yhdessä WhatsApp -ryhmässä halukkaita tämmöiseen yhteistyöhön. Otinkin härkää pelottomasti sarvista kiinni ja tartuin tilaisuuteen tehdä hieman erilaista yhteistyöpostausta. Tiedä jos tästä innostuisikin vielä enemmän ja alkaisi näitä tekemään useamman muunkin bloggaajan kanssa! 

Postauksen tarkoituksena onkin esitellä Pihlaa ja Pihlan blogia teille tarkemmin. Lopusta löytyy myös kattava arvostelu blogin ulkoasusta, niin saattekin todella kattavan tietopläjäyksen issikoista kertovasta blogista. Käykää toki kurkkaamassa Pihlan blogista minkälaisen postauksen hän sai minusta aikaan! Blogiesittelyssä: Ohjaksissa 

Pihla ja Örk © Petronella Kosonen

Blogin kirjoittaja Pihla Parikka on 13 -vuotias tyttö Etelä-Suomesta, joka harrastaa ratsastusta, keppihevosia ja tietenkin bloggaamista. Hän onkin kirjoittanut blogia vasta vajaan vuoden ajan mitä ei kyllä todellakaan huomaa itse blogista! Pihla rakastaa kaikkia harrastuksiaan, mutta ylitse muiden jopa pari vuotta harrastetut kepparit ylittää jo kolme vuotta harrastettu hevosharrastus ja ratsastus. Hän aloittikin ratsastuksen vuoden 2014 syyskuussa Sammaliston tallilla kaverinsa kanssa. Pihla vaihtoikin sitten vuoden 2015 tammikuussa niin sanotusti normi ratsastuskoulusta Iso-Tuomiston issikkatalliin, missä hän edelleenkin käy! 

Askellajiratsastajan tarina siitä, kun kolme ei enää riittänyt, vaan tarvittiin viisi askellajia, joihin jäi koukkuun kuin hiiri loukkuun. Lopullisesti.

Pihla ja Brydja

Pihla kuvaileekin itseään hieman ujoksi uusien ihmisten seurassa varsinkin alkuun. Tutustumisen jälkeen hänestä tuleekin kummiskin todella puhelias ja ujous kaikkoaa. Pihla onkin todella rauhallinen ihminen ja miettii asiat aina pariin otteeseen. Hän on myös oikein mukava ja kiltti persoona, eikä pahanteko kuulu Pihlan ykkösasioihin sillä hän alkaa kokemaan kaiken kielletyn tekemisestä pahaa omatuntoa. Kuulemma monet varmasti kuvailisivat Pihlaa luotettavaksi, kiltiksi ja epäitsekkääksi. Sama näkyy myös hevospuolellakin. 

Pihla ja Herkku © Reetta Varonen

Pihla kiintyykin todella helposti ja nopeasti ihmisiin ja hevosiin, joiden kanssa juttu sujuu ja muutenkin jos ne vaikuttavat oikeilta tyypeiltä/hevosilta. Hän onkin aika varovainen hevosten kanssa ja tykkää jutella niille aina kaikkea mukavaa ja pysyä mahdollisimman rentona tilanteessa, kuin tilanteessa. Pihla osaa olla hevosten kanssa myös jämäkkä eikä pelkää sanoa ei, jos tilanne niin vaatii. Hän sanoo myös olevansa pieni perfektionisti sillä tykkää puunata hevosta korvan päistä jalkakarvoihin asti tunti tolkulla ja varmasti puti puhtaaksi. 

Ratsastaessa hän yrittääkin aina parhaansa ja vaikka päivän ratsu ei olisikaan juuri se lempihevonen hän koittaa aina pysyä mahdollisimman positiivisillä mielin ja hoitaa hommat kunnolla loppuun asti. Ratsastajana Pihla onkin aika jämpti eikä turhaudu kovinkaan helposti, mutta on kummiskin aina hevoselle ystävällinen ja pyrkii palkitsemaan aina pienistäkin onnistumisista. 

Pihla ja Herkku © Reetta Varonen

Jo pitkään Pihlan lempiponina toiminut ja nykyään hänen hoitohevosensa onkin Iso-Tuomiston tallin tuntiponi Brydja frá Kviarhóli eli tutummin issikka tamma Brydja, joka onkin jo 26 -vuotias mummo. Pihla kuvaileekin Brydjaa luonteeltaan kultakimpaleeksi ja aivan älyttömän kiltiksi. Vaikka tamma onkin jo vanha, ei se kuulemma näy mummossa yhtään. Se on todella herkkä avuille eikä se koskaan laiskottele vaan menee mieluiten täysiä, kuin liian hitaasti! 

Brydja onkin sinänsä todella helppo hevonen ja selkään voikin laittaa ratsastajia ihan aloittelijoista asti eikä tamma sano siitä yhtään mitään kiltin luonteensa ansiosta. Mutta ei olekaan mummo hevosta ilman omia piirteitään sillä Brydja saattaakin pelätä ihan pieniä ja normaaleita asioita, kuten ötökkäsumutteita! Tamma osaa myös olla ratsastajalle vaativa ja puhtaiden askellajien saaminen onkin aina oma haasteensa. Pihla sanookin että Brydja onkin älyttömän kiltti kultakimpale, johon on helppo rakastua ja se onkin kultainen luottotamma. 

Pihla ja Mosi © Aaria Sitomaniemi

Pienen esittelyn jälkeen voimmekin sitten suoraan siirtyä itse blogiin. Pihlan mukaan ajatus nykyisen blogin perustamisesta lähtikin vuoden 2016 alussa, kun vanha blogi oli lopettanut toimintansa innostuksen lopahduksen vuoksi. Nykyinen blogi perustettiinkin vuonna 2017 ja Koukussa Viiteen Askellajiin onkin Pihlan toinen blogi, mutta kaikki kehitys onkin tapahtunut uuden blogin aikana. Pihla onkin aina pitänyt kirjoittamisesta ja halusikin paikan, jossa pystyy kirjoittamaan kaiken hevoselämästään. Alkuun blogi olikin aika onneton valmiin Blogger pohjan kanssa, mutta nykyään Pihla muokkaa ulkoasunsa itse ja käyttää muokkaamiseen jopa erilaisia koodeja. 


Pihlan blogia olenkin jo jonkun aikaa lukenut ja blogista tykkäänkin itse henkilökohtaisesti aika paljon! On jotenkin ihanaa lukea tarkemmin issikoiden elämästä, sillä siihen ei ole tullut itse hirveämmin perehdyttyä ja Pihla osaakin aika hyvin kertoa näin ummikonkin silmin asiat hyvin selvästi ja niin, että ne ymmärtääkin. 

Kuten jo ylempänä sanoinkin blogi onkin ollut pystyssä vasta vajaan vuoden mikä ei todellakaan tunnu siltä. Pihla osaa nimittäin kirjoittaa todella hyvin blogiansa ja teksti on todella luontevaa ja helppo lukuista. Moni bloggaaja ei kehity vuodessa niin hyvin, kuin Pihla on kehittynyt! Pihla itsekin sanoi, että alkuun blogin teksti oli kaameaa, täynnä puhekieltä ja hymiöitä ja kuvat lisättyinä pienessä koossa. Teksti onkin vuoden aikana kehittynyt aivan huimasti, sillä näitä virheitä ei enää huomaan mitenkään ja Pihla onkin saanut todella hyvää palautetta, miten nopeasti hänen tekstinsä ovat kehittyneet. 


Vaikka blogin ulkoasu onkin jo aika talvinen sinisen taustansa kanssa, se ei oikeastaan minua hirveämmin häiritse eikä ulkoasusta tule heti mieleen talvi, vaan ulkoasu tuo kivaa piristystä sinisellä värillään. Blogin banneri on yksinkertainen, mutta todella kiva. Yleensä Pihla onkin tehnyt bannerinsa itse, joista kaikista olenkin pitänyt todella paljon! Tämän uuden bannerin onkin tehnyt Tuhatta & Sataa -blogin kirjoittaja, mutta se tuo todella kivan lisän Pihlan itse tekemään pohjaan. 

Ulkoasu on muutenkin kivan yhtenäinen eikä siitä suurempia virheitä eikä moitteita löydykään. Tietty jokaisella ihmisellä on oma makunsa ja minäkin saattaisin ulkoasusta muuttaa esimerkiksi otsikoiden fontin, mutta nykyinenkin fontti on myös kiva! Äkkiseltään blogin ulkoasusta ei keksikään mitään negatiivistä, vaan se on hienosti toteutettu ja mietitty loppuun asti oman näköiseksi. 


Blogista löytyy myös todella kattavat esittelysivut Pihlasta, hänen lempihevosistaan, tallin muista hevosista ja banneripaja. Esittelysivut ovatkin todella kattavat ja niistä löytyy hyvin tietoa itse kyseisen sivun päähenkilöstä ja kuviakaan ei ole tietenkään unohdettu! Jokaisesta sivusta löytyykin todella hyvin kuvia erilaisista tilanteista ja kuvat ovatkin aina todella kiva lisä herättämään sivun eloon. 

Tähän loppuun voisinkin koota plussat ja miinukset Pihlan blogista sillä ainahan niitä löytyy! 

+ Todella hyvää ja luontevaa tekstiä
+ Siisti ja selkeä ulkoasu
+ Hyvät esittelysivut kattavilla tiedoilla ja hyvillä kuvilla
+ Aivan mahtava postaustahti! 

- Kuvat voisivat olla paremmin rajattuja esim. ratsastuskuvat voisi rajata paljon rohkeammin! 
- Harmillisen vähän videoita

Kaiken kaikkiaan Pihlan blogi ansaitsee ison plussan ja ehdottomasti vielä enemmän lukijoita! Jos et ole vielä hänen blogiin törmännyt käy ihmeessä katsomassa miten viiteen askellajiin jää koukkuun kuin hiiri loukkuun. Lopullisesti. Myös kannattaa käydä kurkkaamassa instagram ja facebook

Mitäs tykkäsitte tämmöisestä postauksesta? Pitäisikö näitä tehdä jatkossa lisää? 

7 kommenttia:

  1. Kiitos mielettömästi tästä arvostelusta, oli super kiva toteuttaa tää yhteistyö sun kanssa! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi suuri kiitos sinulle Pihla ! :) <3

      Poista
  2. Ihan älyttömän hyvin toteutettu blogiesittely! Olit todella huolellisesti perehtynyt niin blogiin kuin kirjoittajaan, ja listannut rohkeasti plussia ja miinuksia! Postauksen jaksoi lukea todella hyvin loppuun niin, että mielenkiinto säilyi läpi tekstin, todella siistiä kirjoitusta!

    Tälläinen postaus oli todella kivaa vaihtelua sun blogiin! Ehdottomasti lukisin jatkossa mielelläni tälläisiä postauksia lisää. Jos sulla vaan mielenkiintoa on, voitais mekin toteuttaa jonkunnäköistä yhteistyöpostausta jossakin kohtaa! ;)

    VastaaPoista
  3. Tosi hyvä postaus. Lisää näitä!

    Kiva muuten tämä sinunkin blogisi uusi ulkoasu. Tai en tiedä onko kovin uusi, koska hetkeen en ole täällä muistanut vierailla. :P Mutta ihanan syksyinen! :)

    VastaaPoista
  4. Todella kivasti toteutettu tääkin postaus! Teillä molemmilla, siulla ja Pihlalla oli kyllä hyvät arvostelut ja kattavat esittelyt molemmista sekä molempien blogeista! Tämän postauksen lukeminen ei ollut yhtään uuvuttavaa, vaan jaksoi lukea hyvin loppuun mielenkiintoisuuden ja sujuvuuden vuoksi!

    Mielellään luen näitä tällaisia useamminkin, jos siulla vaan intoa riittää tehdä tällaisia esittelyjä!

    elaimetsydammessa.blogspot.com

    VastaaPoista
  5. Superkiva postaus, näitä olisi todellakin kiva lukea lisää jatkossa! En oo tosiaan ennen näihin törmännyt muualla kuin Pihlan blogissa, nää on tosi kivaa vaihtelua "normaaleihin" postauksiin!:)

    (Mäkin voisin ihan mielelläni lähteä jotain yhteistyötä joskus sun kanssa toteuttamaan!)

    VastaaPoista
  6. Todella hyvin toteutettu, ehdottomasti lisää jatkossakin! Esim. Joulukalenterissa tälläistä olisi kiva nähdä, jos siis teet joulukalenterin! :)

    VastaaPoista

Muistakaa pitää kommentit asiallisina! :)